Hehee, elämäni ensimmäinen blogi =)

1) Miksi juuri tämä alusta? No tietty siksi, että tämän ennakkomainossa oli ainoana maininta: voit lisätä kuvia!

2) Tämä on kuin päiväkirja. Tai ainakin nyt tuntuu se olevan suurimpana erona, tosin kirjoittelen nyt tasan kahden, melkein kolmen minuutin kokemuksella. Mistä minä mitään tiedän. Vielä. FB on enempi "tykkään"-klikkailuja, nopeaa, vaivatonta eikä vaadi ajattelua. Tämä sen sijaan, tänne pitäisi osata kirjoittaa jotain, jossa ... hmmmm ..... niinpä. Twitter, myspace ja mikäpä se on se kiva kyyhkysen kuvalla varustettu? Piti luntata: tweet (liekö mikään kyyhkynen, mutta siltä se näyttää vanhan ihmisen silmissä kun ei käytä silmälaseja). Niin siis Twitterit ja muut ovat enemmän sellaisia sensaatiohakuisia ;). En tarkoita mitään Seiska-lehden sensaatioita, mutta sellaisia nopeasti ja hätäisesti läpi selattavia juttuja, jotka eivät jää kenenkään mieleen. Tai ehkä niiden, joiden elämä on somessa. Tämä on kuin keskustelua itselle.

3) Näin muutaman minuutin kokeneempana ja todella nopeasti ajatellen, en äkkiseltään näe etua blogin hyväksi kun verrataan sähköpostiin. Kokoukset eivät ainakaan minulle henkilökohtaisesti sopisi millään kirjoituslaitteella, sillä minun on nähtävä keskustelijan eleet, ilmeet ja läsnäolo. Lisäksi on varattava mahdollisuus kysyä ja tarkentaa ja selittää toisin kun huomaa, että toinen vastaanotti asian eri tavoin kuin lähettäjä tarkoitti. Ei pysty millään korvaamaan henkilökohtaista tapaamista. Vaikka toisaalta mielenkiintoinen ajatus pitää vaikkapa poissaolokeskustelu alaisen kanssa näin blogin välityksellä. Eipähän tarvitsisi istua neukkarissa odottelemassa poissaolijaa. Ja entäpä sitten lounastapaamiset! Sissus, menettäisi ilmaisen ruokailun! Ilmainen ruoka auttaa kovasti sietämään ei-niin-mukavaa neuvotteluseuraakin. Taikka neuvottelut golfkentällä! Juu ei pysty niistä luopumaan, blogi ei toimi näissä tilanteissa ja vetoan vain ja ainoastaan tuohon aiempaan viestinnän vaikeuteen. Sen sijaan tiedottamiset, ilmoitukset, kiireettömät asiat. Miksei niille voisi blogi sopiakin. Toisaalta jos vertaa taas intranettia ja blogia niin enpä tiedä kun en tiedä, saisiko tähän rakennettua sopivia rakenteita. Ehkä ei ole hyvä siihenkään. Luulen, että blogimuotoinen viestintä on paikallaan aivan tässä käyttötarkoituksessa kuin juuri nyt tätä itse käytän eli itsensä kanssa höpimisessä. Kuka näitä jaarituksia jaksaisi lukea kun eivät ole edes raumlaissi.

4) Parisen viikkoa sitten perustin facebookiin suljetun ryhmän, johon kuuluu muutama työntekijäni, jotka toimivat täysin irrallaan kaikesta muusta toiminnasta. He eivät ole mitenkään hyljeksittyjä taikka karkoitettuja muusta väestä, suljettu ryhmä on siksi perustettu, että kokeilen ohjeistamista ja viestimistä siten, että siitä jää selkeä dokumentti. Kirjalliseen ohjeeseen on aina helpompi palata kun ei kunnolla muista. Lisäksi ryhmä mahdollistaa työntekijöiden kommentoinnin ja asioinnin minulle päin silloin kun he muistavat asian. Onhan niin, ettei asioita kaikkia muista silloin kun pomonsa näkee, en minä ainakaan. Ja vaikka muistaisikin kaiken niin pomo ei ainakaan muista. Ja osalle henkilöstöstä on helpompaa asioida siten, ettei pomo koko ajan yritä hakea katsekontaktia, sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät halua pomoaan lähelle. En ymmärrä mikseivät kun olen niin sööttikin, mutta kunnioitettakoon heidän oikkujaan. Kokeilu on toistaiseksi koettu puolin ja toisin hyväksi, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Samaan tarkoitukseen olisin todennäköisesti avannut blogin, jos olisi tämä koulutehtävä tullut aiemmin. Tämä olisi jopa parempi systeemi, koska tässä ei ainakaan vielä pyöri ympärillä kaikkea muuta ei asiaan liittyvää kuten hauskoja postauksia, kivoja kuvia, huonoja mainoksia ja niin edelleen. Ellei olisi kyseessä muualla toimiva hyvin itsenäinen työryhmä niin luulenpa, etten olisi edes aloittanut kokeilua. Kyllä pomon pitää minun mielestäni olla saatavilla helposti ja ihan livenä. Mutta ehkä esimerkiksi etätyötä tekeville tämä voisi olla näppärää. Josta tulikin mainio aasinsilta tuohon videomuotokysymykseen. HAHAA! En minäkään niin söötti ole. Ei vaan, kyllä mielestäni videoneuvottelukin on parempi kuin pelkkä tekstiversioinen neuvottelu. Kyllä toisen ihmisen kanssa kanssakäyminen vaatii katsekontaktia ja koko kehon elekielen näkemistä. Varsinkin kun olemme tekemisissä vieraiden kulttuurien edustajien kanssa tai kun keskustelemme sellaisen henkilön kanssa, joka ei käytä omaa äidinkieltään. Jos olisin vaikkapa kokoonpanolinjan pomo toisessa valtiossa kuin johdettavani niin voisin laittaa kokoonpano-ohjeistuksen videolle, jossa joku näppäräsorminen tekisi kuuden ihmisen asennustyöt alle kolmen sekunnin ja aiheuttaisi valtaisia paineita katselijoille. Opetusmateriaalin käyttöön voisin jopa suositella videoversiota, koska se kuuluisa kuva korvaa niin kovasti paljon sanoja ja elävä kuva paljon kirjoja. Juuri nyt suhtaudun ilmeisesti aika pessimistisesti blogin käyttöön nykyisiä tekniikoita korvaavana välineenä, liekö muutosvastarintaa vai mitä. Tätä pitänee vielä miettiä. Eihän kehitys kehity, ellei ikinä uskalla.

Ja olen todella pahoillani, jos joku joutuu tämän lukemaan 8)


- Tiina