Morjens ja terkkuja Karibialta =o)

Lomailu ei ole lomailua ilman koulutehtäviä, joten sanoja virtuaalitiimistä tulossa.

Mitä tarkoitetaan virtuaalitiimillä? Ihmisten muodostamaa ryhmää, jossa kommunikoidaan ja ollaan yhteyksissä pääasiallisesti digitaalisten, teknisten apuvälineiden kautta. Yleensä kyseessä on eri puolelle maailmaa olevat asiantuntijat, joiden on hankala olla toistuvasti kasvokkain. Virtuaaliryhmän jäsenet tapaavatkin toisensa harvoin fyysisesti.

Virtuaalitiimien hyötyinä voidaan pitää matalaa hiearkiaa ja joustavuutta. Kenenkään ei tarvitse kumarrella ketään vaan kaikki ovat samalla viivalla ja kaikki voivat osallistua keskusteluun silloin kun heille sopii. Toki tällainen järjestely vaatii joustavuutta ja rohkeutta kokeilla ja toimia uusin tavoin niin työnantajalta kuin työntekijältä. Virtuaalitiimissä on helpompi keskittyä pelkkään työntekoon kuin esimerkiksi tavallisessa kokoushuoneessa. Virtuaalitiimi on eristetty kaikesta ulkopuolisesta häiriöstä ja toisaalta myös kaikista henkilökohtaisista, varsinkin ulkoisista häiriöistä. Virtuaalitiimissä on helpompi karsia turhat huomautukset ja välihuudot, koska kirjoittamiseen menee aikaa ja ehtii ajatella. Tämä siis vain silloin kun ollaan yhteyksissä tekstitse. Henkilökohtaisesti pidän¨virtuaalitiimin yhtenä isona hyötynä sitä, että voi sulkea webbikameran ja jatkaa kirjoittamista vaikkapa sitten täältä Haitin rannalta eikä kukaan näe, että vieressä on drinkki eikä kenekään yöunet kärsi näkemisestäni bikineissä.

Virtuaalitiimi on kuitenkin herkkä toimivuudeltaan. Elleivät ryhmän jäsenet ole valmiita erilaiseen ryhmätyöskentelyyn ja ole erittäin avoimia ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvia henkilöitä ja ellei työnantaja ole antanut valmiuksia ja kannustusta tiimityöskentelyyn, voi tällainen tiimi karahtaa kiville, lakata toimimasta kokonaan tai toimia vain muutaman jäsenen voimin. Ihmisten mielipide-erot, toimintatapojen erilaisuudet, kulttuuritaustat, vieraat kielet saattavat aiheuttaa kitkaa tiimin toiminnassa. Pelkästään aikaerot saattavat vaikeuttaa ryhmän jäsenten toimintaa. Jos jonkun täytyy aina herätä öisin virtuaalitapaamiseen ja muiden ei, niin jo tällainen toimintatapa saattaa herättää närää ja pääasia unohtuu. Tiimeissä tulisikin olla tarkat pelisäännöt siitä, mitä kukin tekee, milloin tekee ja kenen kanssa tekee. Se, etteivät tiimin jäsenet kohtaa fyysisesti, aiheuttaa helposti sen, että eksytään alkuperäisestä tarkoituksesta ja tavoitteesta.

Virtuaalitiimin johtaminen on haasteellisempaa kuin normitiimin. Esimies ei välttämättä tiedä, tehdäänkö tiimissä sitä, mitä pitää, pysytäänkö aikatauluissa, ovatko roolitukset edelleen selviä ja niin edelleen. Virtuaalitiimeissä ei esimies ole välttämättä lainkaan läsnä, tästä johtuen ei esimiehellä ole kontrollia tiimin toimintaan. Tämä taas aiheuttaa sen, että esimiehen on luotettava työntekijöihin aivan eri tavoin kuin normitilanteessa. Tiimityöntekijä ei välttämättä ole läsnä toimistoaikoina eikä hänen työn tekemistään voi siten valvoa. Vasta tulokset puhuvat puolestaan, väliraportit eivät välttämättä. Luottamus työntekijöihin korostuu ja sitä on oltava. Osallistuva johtaminen on antanut hyviä tuloksia. Kun vastuu ja valta jakaantuu tiimin kesken, on motivaatiokin yleensä parempi. Tällöin tiimi itse kokee johtavansa toimintaa ja aidosti pystyvänsä vaikuttamaan tekemiseen. Avoin kommunikaatio, yhteiset toimintaprosessit ja ohjausmallit, palautteen anto, yleensäkin valmentajamainen johtaminen ovat seikkoja, jotka ovat yleisesti koettu tärkeiksi johtamisessa. Positiivinen ja ratkaisukeskeinen asenne, tavoitteen asettelun selkeys ja siitä muistuttaminen ovat tiimin johtamisessa tärkeitä. Seurannan merkitys on myös suuri. Osallistuva johtaminen auttaa rakentamaan me-henkeä ja se lisää myös avoimuutta ja sallivuutta. Fyysinen etäisyys ja tiimin jäsenten erilaiset taustat haastavat esimiehen oman panoksen. Esimiehen tulisi pystyä kannustamaan ja edistämään tiimin jäsenten keskinäistä luottamusta ja avoimuutta, yksi keino tällaiseen on fyysiset tapaamiset tiimin jäsenten kesken. On saatava tiimiläiset tutustumaan toisiinsa muutoinkin kuin vain tietoteknisin välinein. Jokin yhteinen teema on löydettävä ja osoitettava tiimiläisille, tavoite on oltava kaikille selkeä. Jo se yksin lisää ryhmäänkuuluvuuden tunnetta ja sitouttaa tiimiläisiä tehtävään ja tutustumaan keskenään.

Erilaisia tiimityökaluja voivat olla esimerkiksi puhelin, sähköposti, intranet, erilaiset työpaja-alustat, kokouspuhelut, videoneuvottelut, blogit, wiki, erinimiset messenger-sivut (Yahoo!, MSN), jopa erilaiset yhteisöpalvelut kuten facebook. Skype on yksi puhelin- ja videoneuvottelujen välineistä ja sopii puhelinneuvotteluun maksimissaan 250 hengen ryhmille, videoneuvotteluissa ei rajaa tietenkään ole. Skypen ehdottomasti paras ominaisuus on sen maksuttomuus tai alhainen kustannus. Skype tarjoaa vaihtoehdoiksi myös erilaisia jakamistoimenpiteitä, joista voi valita käyttöönsä sen parhaimman. Wikejä on "käyttötarkoitukseltaan monenlaisia. Ne määräytyvät wikien ominaisuuksien mukaan: wikit soveltuvat parhaiten tarkoitukseen, jossa tärkeää on monen käyttäjän tekemä tekstisisältöjen kokoaminen. Sisällön muokkauksesta jää yleensä talteen aiemmat versiot, mikä mahdollistaa työskentelyn seuraamisen ja tarvittaessa aiempien versioiden palauttamisen. Wikien toinen keskeinen toiminto on keskustelu- tai kommenttipalsta, jonka kautta wikisivun sisällöstä voidaan antaa palautetta sekä suunnitella sisällöntuotannon seuraavia vaiheita. Keskustelua voidaan käyttää myös ideointiin, tiedon jakamiseen, yhteisölliseen oppimiseen ja tiedonrakenteluun. Selvityksissä ja tutkimuksissa wikien kaksi olennaisinta käyttötarkoitusta ovat käyttö yhteistyöalustana sekä kollektiivisen tietopankin kokoaminen." (https://fi.wikipedia.org/wiki/Wiki  28.3.2016 klo 20:20). Yrityksen oma intranet käy myös työkaluna, kuten erilaiset sähköposti- ja messenger-ohjelmat. Kaikkien kirjoittamista vaativien välineiden huonona puolena on hitaus, tulkinnan vaikeus ja väärinkäsitykset. Puhe ja kirjoitus yhdistettynä antaa huomattavasti paremmat mahdollisudet välttyä epäselvyyksiltä. Kun käytetään sekä ääntä että kirjoitusta on puheet helppo dokumentoida keskustelun käydessä, näin ei kärsitä muistamattomuuden aiheuttamista haasteista, esimerkkinä Skypen palvelut.

Tarkka lukija jo ehkä arvasikin, että kokeilin työkalua nimeltä Skype. Hyviä puolia on huomattavasti enemmän kuin huonoja. Kustannustaso on todella alhainen, yhteyden toimiessa laatu erinomainen, käytön oppiminen sujui nopeasti jopa minulta, joten sen täytyy olla helppoa. Kaikki ryhmässä mukana olleet (neljä ystävää joutui uhreiksi) oppivat työkalun käytön viiden päivän varoajalla ja pystyimme olemaan yhteydessä sekä puheen, kuvan että tekstin välityksellä. Aivan mainio väline. Yritys-versiossa pystyy integroimaan Office-sovellukset mukaan. Huonoa Skypen käytössä, ei siis itse Skypessä, on se, että se vaatii suhteellisen voimakkaan internet-yhteyden. Heikko yhteys sulkee videon helposti, ääniyhteys tuntui kestävän todella heikon yhteyden.

Semmoisia Karibialta, moikkis!!

Piti vastata kysymyksiin eikä sekoilla omaa, joten jatkoa tulloo.

Muiden blogeissa oli onneksi paljon tuttua asiaa. Suuri osa bloggaajista kiinnitti huomiota ihmisluonteeseen, luottamuksen ja rehelisyyden nimiin. Huoneita versus maisemakonttoria en ole osannut pitää avoimuuden esteenä, sen sijaan suljettuja ovia kyllä. Tosin olen aina salaa toivonut, että ovet olisivat vain hetkittäin kiinni. Maisemakonttori ei välttämättä aja avoimuuden asiaa. Asiaa varmasti kuuluu ja asian vierestä, mutta avoimuuden tulisi jollain lailla liittyä työelämään, jos ollaan töissä. Yleinen älämölö saattaa viedä viimeisenkin viestinnän innon. Liisa Veikkolaisen blogista en uskalla sanoa mitään, mutta on varmasti ollut kivaa sitä kirjoittaessa ;)

Ja jos minulla olisi maailman valta niin yrittäisin toimia kuten Esa Lehtinen kirjoittaa. Alla on suoraan kopioituja väliotsikoita Lehtisen kirjoituksesta. Kannattaa lukaista koko kappaleet ja varsinkin kommentit vastauksineen. Olen kait jonkin sortin pessimisti tässä kohtaa, mutta onko oikeassa elämässä tällainen työpaikka mahdolinen, edes Esa Lahtisen joukoissa? Nämä ovat ajatuksia, joita löytyy kaikista teidän blogeistanne, mutta millä hemmetillä ihmiset saisi toimimaan noin? Esimerkit ovat muuten Lehtisen kirjoituksessa mainioita! ”Tiedonkulun avoimuudessa esimiesten rooli on erittäin tärkeää”, ”Kaikista työhön, samoin kuin tiettyyn rajaan asti myös tunteisiin, liittyvistä asioista pitäisi pystyä puhumaan avoimesti”, ”Luottamus syntyy ainoastaan ihmisten välisen kanssakäymisen, yhteistyön ja vuorovaikutuksen kerrannaisvaikutuksena”, ”Jos työpaikan ilmapiiri on avoin, positiivinen sekä yksilöä huomioiva, on siellä hyvä olla työssä”

http://esalehtinen.blogit.hameensanomat.fi/2014/02/17/tyoyhteison-toiminnan-kolme-muskettisoturia-avoimuus-luottamus-ja-tyohon-sitoutuminen/

Ja sitten tämä tyttö unille, ugh.

 

Morjens!

Perjantai-ilta klo 21:40, töllö höpisee vieressä ja näyttää vauhdikasta amerikan elokuvaa, koti-ikävä vaivaa viisikymppistä opiskelijaa nuorisolle =O) varatussa soluasunnon huoneessa, mutta silti hän on avoimella mielellä ja urheasti aloittaa kirjoituksen "avoimuudesta". Olkaa nyt kurssin vetäjätkin sitten avoimia, älkääkä hyljätkö vapaamman kirjoitustavan edustajaa.

Kysymys yksi. Mitkä tekijät edistävät organisaation avoimuutta?

Ensimmäisenä sanoisin uskallus. Uskallus asettaa itsensä mahdollisesti naurunalaiseksi, silmätikuksi, joksikin negatiiviseksi esittämällä uusia, outoja ajatuksia. Uskallus olla erilainen, ajatteleva ja kyseenalaistava. Tämä on nuoremmille ehkä aivan mahdotonta, mutta minulla onkin ikä- ja elämänkokemusetu puolellani. Olen usein aloittanut lauseen omille johdettavilleni näin "koska te jo tiedätte minun olevan hiukan..." tai "minullahan ei ole enää mitään menetettävää, joten..." ja sen jälkeen on tullut varsinainen ajatus. Uskallus asettaa itsensä peliin, kenties tärkein tekijä. Aasin siltana äskeisestä, huumori. Ehdottomasti huumori. Liittyy uskallukseen, haittaako se, että Sinulle nauretaan? Pöh! Itse ajattelen, että on mukavaa, jos onnistuu tuottamaan muille huvia edes hetkeksi. Huumori ja nauru sitä paitsi avaavat usein pieniä ja suurempiakin lukkoja ja saattaa edesauttaa uskallusta. Ja rehellisyys, ehdottomasti. Jos työntekijä kerta toisensa jälkeen tuntee itsensä petetyksi, ei luottamusta ja sitä kautta avoimuutta synny tai ainakin avoimuudelta häviää täysin pohja. SIlloin on aivan sama mitä satua milloinkin kerrot, kaikki jo tietävät sen olevan vain huono tarina. Yritysjohto ja sen suhtautuminen, heikko hierarkia, avoin ja vapaa yrityskulttuuri, ne kuuluisat osastojen väliset raja-aidat matalia, siinähän noita tekijöitä on. Sinä itse olet asian edistäjä.

Mitkä tekijät edistävät esimiesviestinnän avoimuutta?

Voihan nenu. Melkein voisi copy-pastea tuolta ylhäältä, mutta se ehkä huomattaisiin. Aika lailla samat asiat kuitenkin, ihmisiä on joka portaalla ja ihmiset pääosin reagoivat samoihin asioihin samoissa olosuhteissa suht samalla tavalla. Toki mitä ylemmäs johtoportaassa mennään, sitä paremmin ja hillitymmin tulee käyttäytyä, mutta periaatteet ovat samat. Toki koko yritystoiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys edesauttavat esimiesviestintää. Melkein lykkäisin suurinta roolia tässä esimiesten pomoille.He kertovat mitä saa kertoa, esimiehille jää valinnaksi tapa, jolla asiat esitetään.

Mitkä tekijät vaikuttavat (ja edistävät) johtajan/esimiehen avoimuuteen?

Nyt saattaapi olla kyseessä jo iso pomo, toimari itse, joka tähän vaikuttaa. Tietty ihmisen luontainen avoimuus, ulospäin suuntautuneisuus auttaa. Jos olet oikein hyvä puhumaan ja/tai kirjoittamaan niin voit puhua vaikka kuinka sanomatta mitään ja silti sinua pidetään avoimena.

Pieni, ehkä arkinenkin kokemus/esimerkki

Tämä on todella pieni, toivottavasti ei kuitenkaan arkinen esimerkki. Ihan minulle itselleni tapahtunutta ja ihan äskettäin, itse asiassa eilen. Mutta vieläkin on paha mieli, hiukan petetty jopa. Ja miksi? Omasta mielestäni aivan turhaan. Kerronpa teillekin niin pääsette paremmin mukaan :) Olen ollut erään yrityksen palveluksessa yli kuusitoista vuotta, joista kaksitoista erilaisissa esimiestehtävissä. Nyt minulle on sovittu opintovapaata ajalle elokuu/2015-toukokuu/2017. Sain tiedon yt-neuvotteluista kolmisen viikkoa sitten, joissa irtisanomisuhka kohdistui viiteen seitsemästä esimiehestä. Yt:t tuli, oli ja meni ja myös minä sain irtisanomisilmoituksen. Tähän saakka kaikki ok, keskustelut HR:n ja työnantajan edustajan kanssa kaikki hyvässä hengessä, tuttuja kun kaikki olimme useamman vuoden takaa. Ja sitten se pienen pieni kauneusvirhe. Tiedoksi nyt muillekin opintovapaalla oleville, työnantaja ei ole velvoitettu maksamaan irtisanomisajan palkkaa kun olet opintovapaalla. Ei ole työnantajalla silloin palkanmaksuvelvoitetta. No, minä tiesin tämän, koska olen kokenut esimiehen retku, ei siis tullut uutisena, että kuuden kuukauden palkka jäi työnantajalle. Se mikä tökki ja aiheutti kaiken pahan mielen oli se, ettei missään vaiheessa kumpikaan, ei HR:n eikä työnantajan edustaja, kertonut tätä minulle. Pakkohan minun oli asiaa kysyä ja kysyinkin heiltä molemmilta sähköpostitse myöhemmin, että tarvitaanko verokorttiani palkan maksua varten, jolloin toinen heistä vastasi, ettei palkkaa tule. Aivan naurettavaa. Ainakin oma toimintani, mutta kuinka vaikeaa olisi ollut mainita asiasta kun keskusteluissa kävimme melkein kaiken muunkin läpi? Tällainen pienistä pienin asia jäi nyt kaivelemaan yhden puupään mieltä ja koko yritys ja ketju, jota se edustaa kärsi inflaation mielessäni ja kaksi edellä mainittua tuttua eivät enää vaikutakaan rehellisiltä. Toiselta heistä olisi kaivattu pikkuriikkisistä pienin uskallus ja ihan kaikki olisi hyvin. MInulla ei ole mutisemista prosessista eikä sen tuloksista, mutta tämä pieni kärpäsen kakan kokoinen asia... Huokaus. Voisitteko palauttaa minut tähän maailmaan?

Tässä avoimuutta nyt hetkeksi. Pitää soittaa kotiin hyvän yön toivotukset ja alkaa lukea Kirsin tehtävän osioon 1 liittyviä pohdintoja. Hyviä öitä sinnekin!

Ja avoimuuspohdinta jatkuu. Luin blogit, osan useampaan kertaan, kuuntelin Kirsin tupetuksen kolmasti ja mieleen hiipi karmaiseva ajatus. Olipa traaginen alku =). Ajatus on ollut ennenkin mielessä, jotenkin se on aivan yhtä outo kuin minä. Tietääkö enää kukaan, miksi on töissä? Miksi juuri Sinut on palkattu tekemään juuri sitä työtä? Olen joskus kysynyt tätä omiltani, nyt kysyn teiltä. Kuinka moni luulee olevansa työnantajansa palkkaama sen takia, että työnantajasta on kiva maksaa Sinulle palkkaa? Tai työnantaja haluaa täyttää oman työllistämisvelvoitteensa ja palkata väkeä pelastaakseen Suomen viennin? En tiedä millä vuosisadalla minun olisi pitänyt syntyä ja elää, mutta minulle on aivan itsestään selvää, että kun töissä ollaan ja siitä saadaan palkkaa, niin silloin tehdään työtä työnantajan edun mukaisesti. Miksi minäkin istun tässä yömyöhään kirjoittamassa avoimuuden tärkeydestä ja sen viemisestä/tuomisesta työpaikalleni? Tämänhän pitäisi olla aivan itsestään selviö. (Onko sellaista sana kuin selviö?) Eikö työpaikoilla ole ollut avoimuutta, onko se kadonnut sieltä, onko avoimuus tätä mitä siellä nyt on? Eivätkö ihmiset puhu toisilleen. Kun töissä ollaan niin kommunikointihan on kaiken a ja o, ei se ole mikään avioliitto. Miten organisaatio tai sen yksittäinen jäsen voisi toimia yrityksen hyväksi, jos vallalla on salailun ja tiedon kanittamisen kulttuuri. En millään haluaisi uskoa tämän avoimuttomuuden (<-WHAT?) olevan suomalaisten kansanperimää. Se olisi helppo selitys. Se vähä, minkä olen saanut työskennellä muun maalaisten ja muun kielisten ihmisten kanssa, kertoo valitettavasti meidän suomalaisten jostain. Oletteko nähneet videon, jossa verrataan suomalaisten, japanilaisten ja jenkkien neuvottelua pienessä huoneessa? Huoneessa ei ole tuoleja eikä mitään missä istua. Ensin neuvottelevat jenkki ja suomalainen, se menee pienessä liikkeessä ympäri huonetta. Jenkki haluaa lähemmäs suomalaista ja suomalainen kaipaa enemmän omaa tilaa. Siinä mennään pienessä liikkeessä perä kanaa kuin majakka ja perävaunu. Mikä ihmeen sanonta tuokin on? Majakka ja perävaunu?!? Suomalaisen ja japanilaisen neuvottelu sujuu mainosti, molemmat kunnioittavat toisen reviiriä, japanilainen kai kohteliaisuuttaan. Kun samaan huoneeseen paiskataan jenkki ja japanilainen, muuttuu kuva aivan toiseksi. On kuin katsoisi kahden puolukan kiivasta pyörimistä purkissa. En tiedä liittyykö tämä mitenkään avoimuuteen, suomalaisiin ainakin. Avoimuuteenkin siten, että uskalletaan ihmisen tulla lähemmäs, uskalletaan siirtyä omalle epämukavuusalueelle.

Tämä loppu ei vastannut millään tavoin tehtävän kakkososioon, ehkä pääsen siihen toinen kerta. Mikä lie avoimuuskohtaus iski muuten vain. Tuli mieleen äitini sanat: "elä ilman salaisuuksia, silloin ei tarvitse niitä peitellä". Äidit aina tietää kaiken.

 

 

Hehee, elämäni ensimmäinen blogi =)

1) Miksi juuri tämä alusta? No tietty siksi, että tämän ennakkomainossa oli ainoana maininta: voit lisätä kuvia!

2) Tämä on kuin päiväkirja. Tai ainakin nyt tuntuu se olevan suurimpana erona, tosin kirjoittelen nyt tasan kahden, melkein kolmen minuutin kokemuksella. Mistä minä mitään tiedän. Vielä. FB on enempi "tykkään"-klikkailuja, nopeaa, vaivatonta eikä vaadi ajattelua. Tämä sen sijaan, tänne pitäisi osata kirjoittaa jotain, jossa ... hmmmm ..... niinpä. Twitter, myspace ja mikäpä se on se kiva kyyhkysen kuvalla varustettu? Piti luntata: tweet (liekö mikään kyyhkynen, mutta siltä se näyttää vanhan ihmisen silmissä kun ei käytä silmälaseja). Niin siis Twitterit ja muut ovat enemmän sellaisia sensaatiohakuisia ;). En tarkoita mitään Seiska-lehden sensaatioita, mutta sellaisia nopeasti ja hätäisesti läpi selattavia juttuja, jotka eivät jää kenenkään mieleen. Tai ehkä niiden, joiden elämä on somessa. Tämä on kuin keskustelua itselle.

3) Näin muutaman minuutin kokeneempana ja todella nopeasti ajatellen, en äkkiseltään näe etua blogin hyväksi kun verrataan sähköpostiin. Kokoukset eivät ainakaan minulle henkilökohtaisesti sopisi millään kirjoituslaitteella, sillä minun on nähtävä keskustelijan eleet, ilmeet ja läsnäolo. Lisäksi on varattava mahdollisuus kysyä ja tarkentaa ja selittää toisin kun huomaa, että toinen vastaanotti asian eri tavoin kuin lähettäjä tarkoitti. Ei pysty millään korvaamaan henkilökohtaista tapaamista. Vaikka toisaalta mielenkiintoinen ajatus pitää vaikkapa poissaolokeskustelu alaisen kanssa näin blogin välityksellä. Eipähän tarvitsisi istua neukkarissa odottelemassa poissaolijaa. Ja entäpä sitten lounastapaamiset! Sissus, menettäisi ilmaisen ruokailun! Ilmainen ruoka auttaa kovasti sietämään ei-niin-mukavaa neuvotteluseuraakin. Taikka neuvottelut golfkentällä! Juu ei pysty niistä luopumaan, blogi ei toimi näissä tilanteissa ja vetoan vain ja ainoastaan tuohon aiempaan viestinnän vaikeuteen. Sen sijaan tiedottamiset, ilmoitukset, kiireettömät asiat. Miksei niille voisi blogi sopiakin. Toisaalta jos vertaa taas intranettia ja blogia niin enpä tiedä kun en tiedä, saisiko tähän rakennettua sopivia rakenteita. Ehkä ei ole hyvä siihenkään. Luulen, että blogimuotoinen viestintä on paikallaan aivan tässä käyttötarkoituksessa kuin juuri nyt tätä itse käytän eli itsensä kanssa höpimisessä. Kuka näitä jaarituksia jaksaisi lukea kun eivät ole edes raumlaissi.

4) Parisen viikkoa sitten perustin facebookiin suljetun ryhmän, johon kuuluu muutama työntekijäni, jotka toimivat täysin irrallaan kaikesta muusta toiminnasta. He eivät ole mitenkään hyljeksittyjä taikka karkoitettuja muusta väestä, suljettu ryhmä on siksi perustettu, että kokeilen ohjeistamista ja viestimistä siten, että siitä jää selkeä dokumentti. Kirjalliseen ohjeeseen on aina helpompi palata kun ei kunnolla muista. Lisäksi ryhmä mahdollistaa työntekijöiden kommentoinnin ja asioinnin minulle päin silloin kun he muistavat asian. Onhan niin, ettei asioita kaikkia muista silloin kun pomonsa näkee, en minä ainakaan. Ja vaikka muistaisikin kaiken niin pomo ei ainakaan muista. Ja osalle henkilöstöstä on helpompaa asioida siten, ettei pomo koko ajan yritä hakea katsekontaktia, sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät halua pomoaan lähelle. En ymmärrä mikseivät kun olen niin sööttikin, mutta kunnioitettakoon heidän oikkujaan. Kokeilu on toistaiseksi koettu puolin ja toisin hyväksi, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Samaan tarkoitukseen olisin todennäköisesti avannut blogin, jos olisi tämä koulutehtävä tullut aiemmin. Tämä olisi jopa parempi systeemi, koska tässä ei ainakaan vielä pyöri ympärillä kaikkea muuta ei asiaan liittyvää kuten hauskoja postauksia, kivoja kuvia, huonoja mainoksia ja niin edelleen. Ellei olisi kyseessä muualla toimiva hyvin itsenäinen työryhmä niin luulenpa, etten olisi edes aloittanut kokeilua. Kyllä pomon pitää minun mielestäni olla saatavilla helposti ja ihan livenä. Mutta ehkä esimerkiksi etätyötä tekeville tämä voisi olla näppärää. Josta tulikin mainio aasinsilta tuohon videomuotokysymykseen. HAHAA! En minäkään niin söötti ole. Ei vaan, kyllä mielestäni videoneuvottelukin on parempi kuin pelkkä tekstiversioinen neuvottelu. Kyllä toisen ihmisen kanssa kanssakäyminen vaatii katsekontaktia ja koko kehon elekielen näkemistä. Varsinkin kun olemme tekemisissä vieraiden kulttuurien edustajien kanssa tai kun keskustelemme sellaisen henkilön kanssa, joka ei käytä omaa äidinkieltään. Jos olisin vaikkapa kokoonpanolinjan pomo toisessa valtiossa kuin johdettavani niin voisin laittaa kokoonpano-ohjeistuksen videolle, jossa joku näppäräsorminen tekisi kuuden ihmisen asennustyöt alle kolmen sekunnin ja aiheuttaisi valtaisia paineita katselijoille. Opetusmateriaalin käyttöön voisin jopa suositella videoversiota, koska se kuuluisa kuva korvaa niin kovasti paljon sanoja ja elävä kuva paljon kirjoja. Juuri nyt suhtaudun ilmeisesti aika pessimistisesti blogin käyttöön nykyisiä tekniikoita korvaavana välineenä, liekö muutosvastarintaa vai mitä. Tätä pitänee vielä miettiä. Eihän kehitys kehity, ellei ikinä uskalla.

Ja olen todella pahoillani, jos joku joutuu tämän lukemaan 8)

- Tiina